Pohjoiskalottia ristiin rastiin

Kun kerrankin oli viikonloppu ettei ollut näyttelyyn menoa, lupauduimme tuttava perheen kanssa lähtemään Norjan turneelle.


Niimpä perjantai aamuna 29.7. Heleniuksien Citroenin nokka käännettiin kohti pohjoista ja Kirkkoniemeä. Minun "tehtäväni" reisussa oli tulkkaus ja valokuvaus. Jälkimmäistä teinkin ja paljon. 717 kotiin tullutta kuvaa kertoo paljon ja pakko myöntää, että hyvin paljon kuvia deletoin jo reissun aikana.


Ensimmäinen pysäys oli Näätämössä, missä pitää aina käydä syömässä maailman parasta grillilihaa. Sieltä matka jatkui Neidenin Kolttakönkäälle. Koski oli taas kaunis, sillä vesi oli suhteellisen korkealla. Tästä johtuen kuohut olivat valtaisat. Kolttaköngäs on tunnettu lohijokena, mutta myös vuosittaisesta Skoltefossenin käpäläkalastuksesta.

Tästä jatkoimme matkaa kohti Kirkkoniemeä ja majoituspaikkaamme Solliaa. Siirsimme kamppeet kämppään ja ohjastimme auton kohti Grense Jakobselviä. Se on pieni kylä Barentsinmeren rannalla, Vuoremijoen suulla Norjan Finnmarkissa, Venäjän rajalla. Sadat turistit ympäri maailman tulevat sinne kalastamaan. Niin myös me.

Sollian majoitus

Kylänäkymää Grense Jakobselvistä.

 Kalaa tuli vaikkakin nämä pieniä.

Ja kukas siellä... 

Myöhemmin Töyhtöhyyppä Lokkilaksi ristitty Susanna.

Yön vietimme tosiaan Solliassa ja aamulla lähdimme tutustumaan Kirkkoniemeen. Käyntikohteina olivat mm. Rajamuseo, satama venäläisine ruostelaivoineen sekä paikalliset shoppailupaikat. 

Hurtigrutenille menimme jonottamaan noin tuntia ennen laivan lähtöaikaa. Vain kuski sai olla autossa kun sitä ajettiin laivaan, joten jätimme Hannun yksin autoon ja siirryimme laivaan. Aika hauskalta näytti tilanne kun kaikki muut olivat jo laivassa paitsi Hannu.

tai siis Hannu ja kaverit ;)

No pääsi se Hannukin vihdoin laivalle ja jopa löysi meidät sieltä. Matka Kirkkoniemestä Vuoreijaan kestää neljä tuntia. Toisella puolen laivaa saa katsella Norjan jylhiä tuntureita ja toiselta puolen aavaa merta. Arvata saa kummalla puolen me istuttiin... aavan meren tuolla puolen... jne. 

Laivaksi valitsin M/S Trollfjordin, koska se on Hurtigruta laivueen toiseksi suurin laiva. Jos nyt kerta merelle mennään ja vielä Hurtigrutalla niin miksi mennä jollain pienellä purtilolla? 

Ms Trollfjord oli tosi hieno laiva. Se on lähes 136 metriä pitkä ja siinä oli kiva aurinkokansi porealtaineen.

 The World's most beautiful voyage

Toinen porealtaista.

Hannu ja Susanna reittikartalla.

Hulluntuurini muuten jatkui ja juuri ennen Vuoreijaan saapumista

laivan lähistöllä uiskenteli lahtivalas :D

Ruokailun ja shoppailun jälkeen alkoikin jo häämöttää Vuoreijan (Vardø) saari. Saaren ja mantereen yhdistää lähes kolme kilometriä pitkä merenalainen tunneli, joka käy syvimmillään 88 metrin syvyydessä. 

Vuoreijassa vietimme myös hieman aikaa ja tutuksi tuli Vardöhuset - Norjan vanhin toiminnassa oleva linnoitus. 

Vardötunneli

 
Vardöhus festning

Hannu, Janne ja tykki

 Hannu ja "aarteet"

 Lisää "aarteita"

 Mutta mitä löysikään Susanna... se jäi arvoitukseksi.

Matka Vuoreijasta jatkui kohti Hamningbergiä. "Kapea ja mutkainen tie halki karujen maisemien ja pystyyn repeytyneiden kallioiden johtaa maailman loppuun, Hamningbergin hylättyyn kalastajakylään. Tien päättyessä vastassa on vain jäämeri - maailmanlaita, seuraavana naapurina pohjoisnapa" Näin hienosti kirjoitti joku tiestä ja mielestäni on onnistunut kiteyttämään asian erinomaisen hyvin.

Tie oli todella kapea.

Kuva Hamningbergistä kohti pohjoisnapaa.

Majapaikkana toimi pieni omakotitalo kaikkine mukavuuksineen. No telkkua ei ollut, mutta sitä kukaan kaivannutkaan. Televisiona toimi hyvin keittiön ikkuna. Syötyämme veimme "jätteet" lautasella pihamaalle ja hyvinkin nopeasti siinä oli harmaalokki syömässä. Pari palaa se ehti syömään ku tuli lähtö, sillä paikalle saapui kettu. Aiemmin illalla kävimme kävelemässä kylän raitilla sekä aallonmurtajalla kokeilemassa kalaonnea. Valtava maininki löi rantaan, joka takasi ettei kalaonnea ollut. Kuvaonnea löytyi sitten senkin edestä. Kun olimme poistumassa aallonmurtajalta, silmiini pisti jokin tumma märkä möykky. Lähempi tutkimus osoitti sen olevan niin kovasti parjattu merimetso. Se mitä se olemisellaan aiheuttaa, on sivuseikka, mutta kuvauksellinen se kyllä oli.

 mainingin mallia

 harmaalokki

kettu-repolainen

ja se parjattu merimetso

Sunnuntai aamuna sitten lähdimme ajelemaan kotia kohti. Heti alku matkasta meitä kävi moikkaamassa kärppä. Kyllä vaan olikin utelias tapaus, eikä sillä näyttänyt jättikokoiset ihmiset pelottavan ollenkaan. Ite piti auton ovi laittaa kiinni, kun näytti siltä että se tulee kyytiin.

Matkan varrelta löytyi myös lunta. Tokkopa tuo sulaa koko kesänä mihinkään. Samalta paikalta löytyi myös kalliopiirrustuksia, vai pitäisikö sanoa kalliokirjoitusta. 

 Utelias kärppä

Lumisotasilla keskellä kesää :D

ja sitä kalliokirjoitusta

Tästä matka jatkui kohti Ekkeröytä ja siellä olevaan lintuvuorta. Kerrotaan, että se on yksi euroopan suurimmista lintuvuorista. Siellä on noin 50 lintulajia ja noin 40000 pesivää pikkukajavaa. Ja mikä parasta... tie menee lähes perille. Kävelymatkaa pesimäpaikalle kertyi parisataa metriä ja sen nähdäkseen olisi voinut kävellä paljon enemmänkin. Kieltämättä ajatuksiin hiipi niin hyvin tunnettu Alfred Hitchcockin Linnut.

Täältä matka jatkui kohti Utsjokea. Tällä kertaa ajelimme Norjan puolta, joka yleensä jää ajamatta muka niin kotimaan kaipuun vuoksi. Suomen puolelle siirryimme hyvin tunnettua Saamen siltaa myöten. Silta  on Tenojoen ylittävä maantiesilta, joka yhdistää Utsjoen kuntakeskuksen Suomessa ja Tenon kuntaan kuuluvan Roavvegieddin Norjassa. Sillan pituus on 300 metriä ja se avattiin vuonna 1993.

Viimeisenä pysähdyspaikkana toimi myös kovin tunnettu Kevon reitti. Näin kertoo luontoon.fi sivusto reitistä:  Maisemallisesti erittäin kaunis 63 km pitkä reitti kulkee läpi Kevon luonnonpuiston vuoroin tunturikoivikossa, avotunturissa ja mäntymetsässä sekä Kevon kanjonin laaksossa. Kanjonimainen, yli 40 km pitkä ja paikoin 80 metriä syvä rotkolaakso muodostaa Kevon luonnonpuiston ydinalueen, jolla retkeilyreittikin pääosin kulkee. Reitti on erittäin vaativa, sillä se laskeutuu useita kertoja alas kanjonin pohjalle noustakseen jälleen ylös tunturipaljakalle. 
Koska emme olleet koskaan reittiä kulkeneet, olihan sekin pakko kokeilla - no ainakin viiden rappusen verran...

Utsjoen puoleinen lähtöpaikka Kevon reitille.

Reissu kaikkinensa oli erittäin onnistunut ja varsinkin Hurtigrute jäi kalvaamaan mieltä - josko jonain päivänä matkaisi sillä hieman pidemmän matkan...