Pohjoiskalottia ristiin rastiin

Kun kerrankin oli viikonloppu ettei ollut näyttelyyn menoa, lupauduimme tuttava perheen kanssa lähtemään Norjan turneelle.


Niimpä perjantai aamuna 29.7. Heleniuksien Citroenin nokka käännettiin kohti pohjoista ja Kirkkoniemeä. Minun "tehtäväni" reisussa oli tulkkaus ja valokuvaus. Jälkimmäistä teinkin ja paljon. 717 kotiin tullutta kuvaa kertoo paljon ja pakko myöntää, että hyvin paljon kuvia deletoin jo reissun aikana.


Ensimmäinen pysäys oli Näätämössä, missä pitää aina käydä syömässä maailman parasta grillilihaa. Sieltä matka jatkui Neidenin Kolttakönkäälle. Koski oli taas kaunis, sillä vesi oli suhteellisen korkealla. Tästä johtuen kuohut olivat valtaisat. Kolttaköngäs on tunnettu lohijokena, mutta myös vuosittaisesta Skoltefossenin käpäläkalastuksesta.

Tästä jatkoimme matkaa kohti Kirkkoniemeä ja majoituspaikkaamme Solliaa. Siirsimme kamppeet kämppään ja ohjastimme auton kohti Grense Jakobselviä. Se on pieni kylä Barentsinmeren rannalla, Vuoremijoen suulla Norjan Finnmarkissa, Venäjän rajalla. Sadat turistit ympäri maailman tulevat sinne kalastamaan. Niin myös me.

Sollian majoitus

Kylänäkymää Grense Jakobselvistä.

 Kalaa tuli vaikkakin nämä pieniä.

Ja kukas siellä... 

Myöhemmin Töyhtöhyyppä Lokkilaksi ristitty Susanna.

Yön vietimme tosiaan Solliassa ja aamulla lähdimme tutustumaan Kirkkoniemeen. Käyntikohteina olivat mm. Rajamuseo, satama venäläisine ruostelaivoineen sekä paikalliset shoppailupaikat. 

Hurtigrutenille menimme jonottamaan noin tuntia ennen laivan lähtöaikaa. Vain kuski sai olla autossa kun sitä ajettiin laivaan, joten jätimme Hannun yksin autoon ja siirryimme laivaan. Aika hauskalta näytti tilanne kun kaikki muut olivat jo laivassa paitsi Hannu.

tai siis Hannu ja kaverit ;)

No pääsi se Hannukin vihdoin laivalle ja jopa löysi meidät sieltä. Matka Kirkkoniemestä Vuoreijaan kestää neljä tuntia. Toisella puolen laivaa saa katsella Norjan jylhiä tuntureita ja toiselta puolen aavaa merta. Arvata saa kummalla puolen me istuttiin... aavan meren tuolla puolen... jne. 

Laivaksi valitsin M/S Trollfjordin, koska se on Hurtigruta laivueen toiseksi suurin laiva. Jos nyt kerta merelle mennään ja vielä Hurtigrutalla niin miksi mennä jollain pienellä purtilolla? 

Ms Trollfjord oli tosi hieno laiva. Se on lähes 136 metriä pitkä ja siinä oli kiva aurinkokansi porealtaineen.

 The World's most beautiful voyage

Toinen porealtaista.

Hannu ja Susanna reittikartalla.

Hulluntuurini muuten jatkui ja juuri ennen Vuoreijaan saapumista

laivan lähistöllä uiskenteli lahtivalas :D

Ruokailun ja shoppailun jälkeen alkoikin jo häämöttää Vuoreijan (Vardø) saari. Saaren ja mantereen yhdistää lähes kolme kilometriä pitkä merenalainen tunneli, joka käy syvimmillään 88 metrin syvyydessä. 

Vuoreijassa vietimme myös hieman aikaa ja tutuksi tuli Vardöhuset - Norjan vanhin toiminnassa oleva linnoitus. 

Vardötunneli

 
Vardöhus festning

Hannu, Janne ja tykki

 Hannu ja "aarteet"

 Lisää "aarteita"

 Mutta mitä löysikään Susanna... se jäi arvoitukseksi.

Matka Vuoreijasta jatkui kohti Hamningbergiä. "Kapea ja mutkainen tie halki karujen maisemien ja pystyyn repeytyneiden kallioiden johtaa maailman loppuun, Hamningbergin hylättyyn kalastajakylään. Tien päättyessä vastassa on vain jäämeri - maailmanlaita, seuraavana naapurina pohjoisnapa" Näin hienosti kirjoitti joku tiestä ja mielestäni on onnistunut kiteyttämään asian erinomaisen hyvin.

Tie oli todella kapea.

Kuva Hamningbergistä kohti pohjoisnapaa.

Majapaikkana toimi pieni omakotitalo kaikkine mukavuuksineen. No telkkua ei ollut, mutta sitä kukaan kaivannutkaan. Televisiona toimi hyvin keittiön ikkuna. Syötyämme veimme "jätteet" lautasella pihamaalle ja hyvinkin nopeasti siinä oli harmaalokki syömässä. Pari palaa se ehti syömään ku tuli lähtö, sillä paikalle saapui kettu. Aiemmin illalla kävimme kävelemässä kylän raitilla sekä aallonmurtajalla kokeilemassa kalaonnea. Valtava maininki löi rantaan, joka takasi ettei kalaonnea ollut. Kuvaonnea löytyi sitten senkin edestä. Kun olimme poistumassa aallonmurtajalta, silmiini pisti jokin tumma märkä möykky. Lähempi tutkimus osoitti sen olevan niin kovasti parjattu merimetso. Se mitä se olemisellaan aiheuttaa, on sivuseikka, mutta kuvauksellinen se kyllä oli.

 mainingin mallia

 harmaalokki

kettu-repolainen

ja se parjattu merimetso

Sunnuntai aamuna sitten lähdimme ajelemaan kotia kohti. Heti alku matkasta meitä kävi moikkaamassa kärppä. Kyllä vaan olikin utelias tapaus, eikä sillä näyttänyt jättikokoiset ihmiset pelottavan ollenkaan. Ite piti auton ovi laittaa kiinni, kun näytti siltä että se tulee kyytiin.

Matkan varrelta löytyi myös lunta. Tokkopa tuo sulaa koko kesänä mihinkään. Samalta paikalta löytyi myös kalliopiirrustuksia, vai pitäisikö sanoa kalliokirjoitusta. 

 Utelias kärppä

Lumisotasilla keskellä kesää :D

ja sitä kalliokirjoitusta

Tästä matka jatkui kohti Ekkeröytä ja siellä olevaan lintuvuorta. Kerrotaan, että se on yksi euroopan suurimmista lintuvuorista. Siellä on noin 50 lintulajia ja noin 40000 pesivää pikkukajavaa. Ja mikä parasta... tie menee lähes perille. Kävelymatkaa pesimäpaikalle kertyi parisataa metriä ja sen nähdäkseen olisi voinut kävellä paljon enemmänkin. Kieltämättä ajatuksiin hiipi niin hyvin tunnettu Alfred Hitchcockin Linnut.

Täältä matka jatkui kohti Utsjokea. Tällä kertaa ajelimme Norjan puolta, joka yleensä jää ajamatta muka niin kotimaan kaipuun vuoksi. Suomen puolelle siirryimme hyvin tunnettua Saamen siltaa myöten. Silta  on Tenojoen ylittävä maantiesilta, joka yhdistää Utsjoen kuntakeskuksen Suomessa ja Tenon kuntaan kuuluvan Roavvegieddin Norjassa. Sillan pituus on 300 metriä ja se avattiin vuonna 1993.

Viimeisenä pysähdyspaikkana toimi myös kovin tunnettu Kevon reitti. Näin kertoo luontoon.fi sivusto reitistä:  Maisemallisesti erittäin kaunis 63 km pitkä reitti kulkee läpi Kevon luonnonpuiston vuoroin tunturikoivikossa, avotunturissa ja mäntymetsässä sekä Kevon kanjonin laaksossa. Kanjonimainen, yli 40 km pitkä ja paikoin 80 metriä syvä rotkolaakso muodostaa Kevon luonnonpuiston ydinalueen, jolla retkeilyreittikin pääosin kulkee. Reitti on erittäin vaativa, sillä se laskeutuu useita kertoja alas kanjonin pohjalle noustakseen jälleen ylös tunturipaljakalle. 
Koska emme olleet koskaan reittiä kulkeneet, olihan sekin pakko kokeilla - no ainakin viiden rappusen verran...

Utsjoen puoleinen lähtöpaikka Kevon reitille.

Reissu kaikkinensa oli erittäin onnistunut ja varsinkin Hurtigrute jäi kalvaamaan mieltä - josko jonain päivänä matkaisi sillä hieman pidemmän matkan...

Tundra the TOKO koira

Niin on sitten korkattu tottelevaisuus puoli sammareiden kanssa.
Koko kesän muhinut ajatus siitä, olisiko Tundrasta tokoilemaan on nyt sitten testattu. Torstaina 8.9 menimme alkeistoko tunnille katselemaan ja oppimaan juttuja.
No joo... sanon ma :D
Ensiksi otettiin istumista. Mun koirathan ei siis osaa istua, eikä poikkeusta tehnyt Tundrakaan. Pienellä pakotteella sain pyllyn alas ja ylitsevuotavat kehut päälle. Tämän jälkeen kokeiltiin maahanmenoa. Tunsin kuinka porukka oli hengittämättä kun Tundran pylly alkoi laskeutua alas päin. Sitten kuului HYVÄ kuin yhdestä suusta.
Kotiläksyjä tuli siis ja paaaljon, mutta sen verran sisukkaita ollaan, ettei heti periksi anneta.

Pitkästä aikaa...

Paljon on taas kerennyt tapahtua sitten viime kirjoittelun.
On tullut tehtyä koirallisia ja koirattomia reissuja. Kirkkoniemen jälkeen oli vuorossa Rovaniemen kansainvälinen näyttely ja sinne olin ilmoittanut Tundran, Ritnin ja Pepsin. Pepsi ei tälläkään kertaa osallistunut, edelleen huonon turkkitilanteen vuoksi, mutta Tundra ja Ritni oli paikalla. 


Tuomarina tässä näyttelyssä toimi itänaapuristamme Venäjältä tullut Lessi Tchistiakova. En tiedä mistä meitä on tänä kesänä rangaistu, mutta tuomarit ovat kyllä olleet toinen toistaan eriskummallisempia. Ja tämä ei ole looserin vuodatusta :D


Tundra kilpaili ensimmäistä kertaa junioriluokassa saaden laatumaininnan erittäin hyvä. Karvan tiputus jatkuu ja nyt koirasta on kaljuna 2/3. Pylly, häntä ja takajalat omaa enää karvaa. 
Ritni kisasi myös ensimmäistä kertaa junioriluokassa, josta sai laatumaininnan erinomainen, ollen kilpailuluokkansa toinen. Ritnistä tuomari tykkäsi kovasti, mutta loppukaneetissaan sanoi koirien olevan vielä kovin kehittymättömiä. 


Sitten seurasi Kemi sekä tuomari Maciej Kozber Puolasta. Tähänkin näyttelyyn olin ilmoittanut Tundran ja Ritnin, mutta nyt jo totaalikalju Tundra sai jäädä kotiin. Ritnin kanssa siis matkaan ja tulokseksi saimme laatumaininnan erinomainen ja jälleen kilpailuluokan kakkossijan. 


Viikonloppu 15.-17.7. olikin sitten hieman erilainen. Oulun kaksi kansainvälistä näyttelyä sekä Limingan ryhmis oli järjestetty pidennetylle viikonlopulle Limingan aloittaessa perjantaina. Lauantaina ja sunnuntaina olinkin kehätöissä Oulun näyttelyissä ja hyvä ystäväni Anu Mustonen oli lupautunut esittämään koirani näyttelyissä. Jälleen olin ilmoittanut sekä Tundran että Ritnin näihin, mutta edelleen Tundra sai nauttia kotona olosta. 


Limingan näyttelyssä tuomarina piti olla Martha Heine Saksasta, mutta syystä tai toisesta hän oli joutunut perumaan tulonsa ja niimpä saimme tuomariksemme Marjatta Pylvänäinen-Suorsan. 
Ritni siis ainoana mukana kilpaili jälleen junioriluokassa saaden tällä kertaa laatumaininnan erittäin hyvä.
Lauantaina oli vuorossa Oulun ensimmäinen näyttely, jossa tuomarina toimi Rony Doedijns Hollannista. Ritni, joka osaa käyttää tilanteet hyväkseen, näytti kehässä kaikki "parhaat" temppunsa Anulle, saaden silti laatumaininnan erinomainen ja ollen kilpailuluokkansa neljäs. Anun mukaan tuomari oli kiltti :D
Sunnuntaina puolestaan tuomarina toimi Anneli Sutela. Yhdessä vietetty yö teki tehtävänsä Ritnille ja kuuliaisuus alkoi löytyä. Tällä kertaa tuloksena erinomainen ja luokkansa toinen sija. 


Viikko Ouluista oli sitten vuorossa Tornion kansainvälinen näyttely. Koskaan ikinä en ole aikusten oikeesti valittanut järjestelyistä, mutta tämän näyttelyn parkkihommelit oli totaali ala-arvoiset. Näyttelypaikkana toimi pelto, joka oli niitetty ihan hyvin. Parkkialueena toimikin sitten tie!!! Toinen kaista oli suljettu ja autot parkattiin siihen. Okei, tämä vielä ok, mutta kun tämä parkkialue oli noin neljä kilometriä pitkä. Mm. meidän auto jäi noin 1,5 kilsan päähän näyttelypaikasta ja pakko myöntää että ärräpää jos toinenkin tuli tokaistua sitä lompsiessa. Tietty kukaan pakota ottamaan sitä tavaramäärää mukaan, mutta kun niihin olet tottunut niin ei ilman niitä pärjää.
Mutta kehiin... Tännekin olin ilmoittanut Tundran ja Ritnin. Tällä kertaa Tundrakin pääsi mukaan vaikka kalju onkin. Harjoitustahan se tuon ikäiselle on. Tuomarina toimi Tuula Savolainen. 


Tundra kilpaili jälleen junioriluokassa ja ennakkoarveluista huolimatta sai laatumaininnakseen erittäin hyvän. Ritni puolestaan sai laatumaininnakseen erinomainen ja kilpailuluokan kolmannen sijan. 


Tähän mennessä viimeisenä koitoksena oli sitten vuorossa Kittilä ja siellä ensimmäistä kertaa järjestetty ryhmänäyttely. Kun äsken "valitin" Tornion touhuista niin nyt on pakko ihan näin julkisesti kiittää Kittilän järjestelyitä. Erityisesti talkoohenkilökunnan ystävällisyys pisti silmään. Ihana käydä näyttelyssä kun talkoolaiset ovat yhtä hymyä ja kysyttäessä ja ilmankin saa ystävällisen vastauksen. 


Kittilään olin ilmoittanut jälleen Tundran ja Ritnin. Mukana oli myös debyyttinsä tehnyt kasvatti Mirkku (Mykran Boreal Mierka). Tuomarina toimi ensimmäistä kertaa samojedit arvostellut Tapio Kakko.
Tundra yllättäin jäi kotiin :D joten aamu viideltä startattiin Ritnin kanssa Audin nokka kohti Kittilää. Mirkku porukoineen oli siirtynyt paikalle jo perjantaina.


Junioriluokassa kilpailleet Ritni ja Mirkku olivat ainoat sen luokan koirat, joten yhdessä mentiin kehään. Mirkku ja Paula olivat koitoksessa ensin saaden laatumaininnan hyvä ja sitten me seurasimme Ritnin kanssa saaden laatumaininnan erittäin hyvä. Näin loppui tyttöjen kisa, mutta minä jatkoin vielä esittämällä valioluokan nartun, ihanaisen Unnin (Sam Sirius Danza Di Luna) sen ollessa lopulta rotunsa paras. Ryhmäkehiin ei sitten  tarvinnutkaan jäädä, kun Unnin kasvattaja kaikkien kommelluksien jälkeen pääsikin paikalle. 


Myös Sissi (Mykran Boreal Saga) on käynyt näytillä tässä välissä. Ensin oli vuorossa Juvan ryhmänäyttely, jossa tuomarina oli Paavo Mattila ja sitten Kuopion kansainvälinen näyttely, jossa puolestaan tuomarina Nils Molin Ruotsista. Juvalta Sissi haki laatumaininnan erinomainen ollen luokkansa ensimäinen ja Kuopiosta erittäin hyvän.


Tämä koiraton reissu puolestaan tehtiin tuonne pohjoiskalottiin kera Heleliuksen pariskunnan, mutta siitä oma juttunsa :D

Pojasta polvi paranee...

Eikös sitä niin sanota? Hetki on mennyt sitten viime kirjoituksen ja parit näyttelyt on keretty käymään sen jälkeen.

Ensin oli vuorossa Samojedinkoirien erikoisnäyttely Haukiputaalla 11.-12.6.2011, johon osallistui Tundra siskoineen. Kaikki kolme kisasivat isoissa pennuissa (6-9kk) ja tulokset olivat hienot. Tundra uroksena kävi kehässä ensin ja ylsi toiselle sijalle kera kunniapalkinnon kera tuomarin toteamuksen "jos olisitte olleet karvassa, olisitte voittaneet". Ritni ja Sissi kisasivat samassa luokassa Ritnin viedessä tällä kertaa pidemmän korren ja ottaen toisen sijan kera kunniapalkinnon. Sissi heti perässä kolmantena, myös kera kunniapalkinnon. Erittäin hienosti siis meni ja kaikki saivat loistavat arvostelut.

18.6. 2011 suuntasin sitten nokkani kohti Norjaa. Siellä oli Kirkkoniemen kaikkienrotujen näyttely ja mukana kulki tällä kertaa Tundra ja Pepsi. Molemmat aikas kamalassa karvatilanteessa, mutta niin vain sain itseni kammettua aamu viideltä ylös ja startattua. Pennut arvosteli länsinaapurista Ruotsista kotoisin oleva Wera Hübenthal. Tundran turkki teetätti paljon, jotta sain sen näyttämään edes vähän samojedinkoiralta, mutta ilmeisesti onnistuin ihan hyvin, sillä kunniapalkinto napsahti ja sen myötä rotunsa parhaan pennun sijoitus. Tilanne oli aika erikoinen kun toimitsija kantoi yhden ruusukkeen sijaan kahta ?!? Mitä häh, oli ajatukseni. No, viitos ryhmän pentuja oli ilmoitettu vain Tundra niin sepä "voitti" ryhmänsä samalla. Vähänkö meinas huvittaa tilanne, mun puolikarvaton koira RYP-1 pentu. 
No, mutta siinä aikaa jäänyt sitä enemmälti miettiä, sillä toisessa kehässä oli jo kohta Pepsin vuoro. Koira vaihtoon ja Pepsi kammattavaksi. Kesken kampauksen loin silmäyksen pentu kehään ja totesin, että BIS-pennun valinta ilmeisesti käydäänkin samoin tein. Vauhdilla sopimaan Pepsin vuoro toimitsijan kanssa ja taas koira vaihtoon. Juuri kun sain kammattua Tundran turkin suht kuntoon, kuulin kun BIS-pentuja pyydettiin kehään. Yllättäin kehään ilmestyi vain neljä pentua. Ilo oli valtaisa kun tajusin, että tulemme sijoittumaan BIS-kehässä. Ehkä luontoäiti oli hieman puolellamme kylmän kelin kanssa kun kaksi viimeistä oli jäljellä: sammari ja kiinanharjakoira. Tämä samainen koira, joka Kvalsundissa oli myös BIS-2 pentu ja näytti edelleen todella upealta. Raukkaparka paleli kylmässä säässä, eikä näin ollen esiintynyt edukseen ja niimpä tuomari pisti Tundran voittamaan! Tunne oli kyllä taas sanoinkuvaamaton. 
Sitäkään sen enemmälti makustelematta, piti kiirehtiä Pepsin kehään. Koira vaihtoon, karvat ojennukseen ja ilmoitus - olen valmis. Pepsi on kärsinyt HotSpoteista ja se näkyy turkissa. Kaikesta huolimatta arvostelussa luki "erinomainen turkki"... No joo, rotunsa paras ja piiiiitkä odotus alkoi. Tuomarina Pepsillä toimi Kari Granaas Hansen Norjasta. 


Ryhmä kehät alkoivat paikallista aikaa puoli neljältä. Alku kehässä meni loistavasti. Pepsi pinkoi kehässä lujaa ja minä perässä minkä jaloistani pääsin. Seistessä sitten alkoi nokka kääntyillä = jossain selvästi kiimainen narttu. Tässä vaiheessa tuomari valitsi viisi jatkoon menijää ja me Pepsin kanssa joukon jatkeena. Kierros ympäri ja seisomaan ja siitä se alkoi: viides, neljäs, kolmas ja kaksi enää jäljellä: sammari ja basenji. Tuomari pyysi vielä kerran meitä kahta ympäri ja kuinka ollakkaan basenji omistajineen ajoi kiinni perseeseen. Pepsi joka normisti ei siitä välitä, alkoi kääntyille taakse??? Tyhmä rakki mietin mä :D Lopputulos: basenji ykkönen, sammari kakkonen. Hieno saavutus siis karvattomalta Pepsiltä.
BIS-kehää seuratessani silmiini osui tämä kiimainen narttu. Sehän oli se basenji!!! Ei ihme, että jätkä alkoi kääntyillä taakseen. Eihän se sitä saisi tehdä, mutta kotona Icy parhailla päivillään on saanut Pepsin pään sekaisin. Itse kannatan reilua peliä, enkä voi hyväksyä tuollaista käytöstä. Minä nyt vielä kestän tuon, mutta kun sama peli jatkui BIS-kehässä. Tuntui tosi ikävältä katsoa, kun selvästi kokemattoman oloinen nainen esitti labbisurosta jonka perässä tämä basenji juoksi. Hyvin nopeasti basenjin omistaja otti labbiksen kiinni ja päästi koiransa nuuskimaan sen takapuolta. Seurauksena siitä labbis kääntyili ihanan naisen puoleen ja lensi kartanolle. Voi vain kysyä missä on reilu peli ??? Jos minä joskus syyllistyn tuollaiseen niin tulkaa ja vetäkää turpaan ja kysymättä :D

Harjoitus tekee mestarin...

Kuten tapana on sanoa piti se paikkansa myös meidän kohdalla. Monta monta kertaa kävimme kenttää juoksemassa edestakaisin ja ympäri, seisottiin ja seisottiin ja tuottihan se harjoittelu tulosta.
Jossain vaiheessa alkoi näyttää siltä, ettei tuo Pikku-T olekaan niin toivoton tapaus kuin antoi ymmärtää. Ravi alkoi sujua ja seisominen nyt niin "ongelma" koskaan ole ollutkaan. Siis monien harjoitusten jälkeen lähdimme kokeilemaan onneamme Norjaan Hammerfestiin ja siellä tarkemmin Kvalsundiin, jossa pidettiin kaikkien rotujen näyttelyt 21 ja 22 toukokuuta.

Lauantai aamuna 21.5. starttasimme auton kuuden pintaan ja käänsimme nokan kohti Norjaa. Matkaseurana tälläkin kertaa äitee. Matkalla pysähdelttiin kuvaamaan tirppoja ja tulipa hirvikin meitä vastaan.
11 aikaan saavuimme Kvalsundiin, jossa etsimme heti kehämme. Samojedeita oli ilmoitettuna 1 pentu ja 4 aikuista. Tundra siis ainoana pentuja ja Pepsi ainoana uroksena. Valitettavasti Pepsille oli ilmestynyt erittäin ärtynyt HotSpot hännän tyveen ja näin ollen se ei jaksanut esiintyessään pitää häntäänsä ylhäällä. Tuloksena 1/1. Tundra puolestaan jaksoi esiintyä ja esiintyikin hyvin. Kyllä mamman silmät pyörähti kun seurasi Tundran menoa rotukehässä. Todella upeaa ja tuloksena Rotunsa Paras pentu. Tämä tiesi sitä, että matka jatkui iltapäivän finaaleihin.
Norjassa pennut arvostellaan finaaleissa kuten aikuiset. Ensin palkitaan roturyhmittäin ja voittajat jatkavat Best In Show-pennun valintaan.
Viitos ryhmässä oli pari tosi kivan näköistä pentua. Onneksemme tuomari Vigdis Nymark piti Tundrasta ja tuloksena oli Ryhmän Paras. Näin matka jatkui näyttelyn kauneimman pennun valintaan. Roturyhmät oli 10 ryhmää lukuunottamatta edustettuina. Tiukan kilpailun neljänneksi valittiin -, kolmas - , toinen - ja voiton vei Samojedinkoira !!! Voitte vain kuvitella kuinka mahtava fiilis oli kuulla tämä. Best In Show -pentu tuomarina toimi Per-Harald Nymark Norjasta.

Sunnuntaina samojedit tuomaroi edellisen päivän Best In Show -pentu tuomari Per-Harald Nymark. Pepsi ei kehään mennyt ollenkaan, sillä HotSpot oli äitynyt jo kipuilevaksi ja jouduin sitä lääkitsemään. Tällä kertaa kehään oli ilmoitettu 1 pentu ja 3 aikuista, joista vain pentu ja yksi aikuinen esitettiin. Tundra korkkasi pentuluokan ja saavutti rotunsa parhaan pennun tuloksen. Junioriluokan narttu kävi kehässä - tuloksena 1/1, joten rotunsa parasta sammareissa ei valittu.
Iltapäivän finaalit olikin jo sitten jännitysnäytelmä. Pentujen ryhmän otti edellisen päivän rotutuomarimme Vigdis Nymark, joka edelleen tykkäsi Tundrasta paljon ja laittoi sen voittamaan ryhmämme. Tässä vaiheessa jännitys mammalla nousi jo katostakin korkeemmalle. Noinko olisi mahdollista ottaa tupla BIS?
BIS-pentu tuomarina toimi Ruotsalainen Lena Stålhadske. Pikku-T jaksoi edelleen esiintyä mallikkaasti ja niimpä jäimme jännityksellä kuuntelemaan tulokset: neljäs - englanninbuldoggi, kolmas - labradorinnoutaja, toinen - kiinan harjakoira ja voittaja - samojedinkoira !!! Tässä vaiheessa akka meni täysin sanattomaksi :D

Seuraavat koitokset ovat sitten paljon kovemmat. Samojedinkoirayhdistys järjestää erikoisnäyttelyn Haukiputaalla kesäkuussa ja Pikku-T siskoineen on sinne ilmoitettu. Ilmoitettuja pentuja on tosi paljon, kaikkiaan 26 kappaletta. Pepsi on sinne kans ilmoitettu, mutta näillä näkymin se jää kelkasta pois :(

Tundra BIS-pentu ja tuomari Per-Harald Nymark

Vain lahjattomat harjoittelee...

Mutta valitettavasti tuo Pikku-T kuuluu niihin lahjattomiin :D
Käytiin siis Tundran kans näyttelyharjoituksissa tiistaina ja voi voi - en voi muuta sanoa. Vain dobberiuroksemme Hege teetti aikoinaan enemmän työtä, että sen sai toimimaan kehässä. Muut ovatkin olleet luonnonlahjakkuuksia.
Mites se vanha sanonta taas menikään... Vaikeuksien kautta voittoon - toivotaan, että tämä sanonta pitää paikkansa.
Kuvia Tundrasta ei ole otettu, mutta pesupäivä koittaa viimeistään viikonloppuna ja sitten yritetään. Tämä on NIIN kamalaa aikaa. Kura tarttuu turkkiin ihan satasella ja aamulla hiekkaa on sisällä lapioittain. Tähänkin on tulossa helpotus, mutta vie vielä hetken ennen kuin se on käyttövalmiina. Ostin "kömmätin" jossa tulevaisuudessa saan kuivata koirat pesun jälkeen sekä nukuttaa ne siellä näin kura-aikana.

Näyttelyrintamalla ei ole tapahtunut mitään. 14.5. lähden kehistöihin Sodikseen ja eka oma näyttely on sit siitä viikon päästä Norjassa. Eka kertaa saan pennun sinne mukaan JOS Pikku-T oppii esiintymään ennen sitä :D Toivotaan parasta ja pelätään pahinta yhdessä tuumin :(

Ohessa kuva "projektistani"

Jännitys tiivistyy

Tänään on tullut aika minun ja bestikseni Zybanin pistää kantapäät vastakkain ja lähteä kulkemaan eri suuntiin. Aika on mennyt todella nopeasti vaikka alussa se tuntuikin matelevan tooosi hitaasti. Ehdottoman hieno asia on, että yhtään sätkän pätkää en ole polttanut ja pakko myöntää ettei oikeastaan ole haluttanutkaan. Aikas uskomaton pikku pilleri se on. Parina päivänä olen sen "unohtanut" ottaa eikä ainakaan silloin ole ollut mitään heikkoa, mutta mene ja tiedä. Nyt sitten on aika katsoa kuinka tämä projekti edistyy ilman bestistäni.

Koirarintamalla ei ole tapahtunut ihmeitä. Näyttelyitäkään ei ole ollut. Tundra on kasvanut kovasti ja painoikin pari viikkoa sitten jo 22 kiloa. Pepsin punaisuus vähenee päivä päivältä, mutta kovin on vielä värikäs. Zara jatkaa vanhaan malliin ja Icykin tepsuttelee minkä jaksaa. Polvi vaivaa välillä ja välillä taas ei. Melinahan siirtyi asumaan Vuoreloiden hellään huomaan ja kaikki kuuluisi menevän hyvin.

Ivalon agility kisoja järkkäillään ja suunnitellaan kovasti. H-hetkeen on enää kahdeksan viikkoa. Toisaalta harmittaa kovasti etten ole paikalla kun itse kisapäivä koittaa, mutta sammareiden erkkari vaan vie voiton.

Pepsi-Tyynetkin ovat lähteneet jo maailmalle. Niin minä kuin Pepsikin toivotamme kaikille ihanille palleroille onnea ja menestystä uusien perheidenne kanssa.

Sam Sirius E-pentu 6,5 viikkoa