Eikös sitä niin sanota? Hetki on mennyt sitten viime kirjoituksen ja parit näyttelyt on keretty käymään sen jälkeen.
Ensin oli vuorossa Samojedinkoirien erikoisnäyttely Haukiputaalla 11.-12.6.2011, johon osallistui Tundra siskoineen. Kaikki kolme kisasivat isoissa pennuissa (6-9kk) ja tulokset olivat hienot. Tundra uroksena kävi kehässä ensin ja ylsi toiselle sijalle kera kunniapalkinnon kera tuomarin toteamuksen "jos olisitte olleet karvassa, olisitte voittaneet". Ritni ja Sissi kisasivat samassa luokassa Ritnin viedessä tällä kertaa pidemmän korren ja ottaen toisen sijan kera kunniapalkinnon. Sissi heti perässä kolmantena, myös kera kunniapalkinnon. Erittäin hienosti siis meni ja kaikki saivat loistavat arvostelut.
18.6. 2011 suuntasin sitten nokkani kohti Norjaa. Siellä oli Kirkkoniemen kaikkienrotujen näyttely ja mukana kulki tällä kertaa Tundra ja Pepsi. Molemmat aikas kamalassa karvatilanteessa, mutta niin vain sain itseni kammettua aamu viideltä ylös ja startattua. Pennut arvosteli länsinaapurista Ruotsista kotoisin oleva Wera Hübenthal. Tundran turkki teetätti paljon, jotta sain sen näyttämään edes vähän samojedinkoiralta, mutta ilmeisesti onnistuin ihan hyvin, sillä kunniapalkinto napsahti ja sen myötä rotunsa parhaan pennun sijoitus. Tilanne oli aika erikoinen kun toimitsija kantoi yhden ruusukkeen sijaan kahta ?!? Mitä häh, oli ajatukseni. No, viitos ryhmän pentuja oli ilmoitettu vain Tundra niin sepä "voitti" ryhmänsä samalla. Vähänkö meinas huvittaa tilanne, mun puolikarvaton koira RYP-1 pentu.
No, mutta siinä aikaa jäänyt sitä enemmälti miettiä, sillä toisessa kehässä oli jo kohta Pepsin vuoro. Koira vaihtoon ja Pepsi kammattavaksi. Kesken kampauksen loin silmäyksen pentu kehään ja totesin, että BIS-pennun valinta ilmeisesti käydäänkin samoin tein. Vauhdilla sopimaan Pepsin vuoro toimitsijan kanssa ja taas koira vaihtoon. Juuri kun sain kammattua Tundran turkin suht kuntoon, kuulin kun BIS-pentuja pyydettiin kehään. Yllättäin kehään ilmestyi vain neljä pentua. Ilo oli valtaisa kun tajusin, että tulemme sijoittumaan BIS-kehässä. Ehkä luontoäiti oli hieman puolellamme kylmän kelin kanssa kun kaksi viimeistä oli jäljellä: sammari ja kiinanharjakoira. Tämä samainen koira, joka Kvalsundissa oli myös BIS-2 pentu ja näytti edelleen todella upealta. Raukkaparka paleli kylmässä säässä, eikä näin ollen esiintynyt edukseen ja niimpä tuomari pisti Tundran voittamaan! Tunne oli kyllä taas sanoinkuvaamaton.
Sitäkään sen enemmälti makustelematta, piti kiirehtiä Pepsin kehään. Koira vaihtoon, karvat ojennukseen ja ilmoitus - olen valmis. Pepsi on kärsinyt HotSpoteista ja se näkyy turkissa. Kaikesta huolimatta arvostelussa luki "erinomainen turkki"... No joo, rotunsa paras ja piiiiitkä odotus alkoi. Tuomarina Pepsillä toimi Kari Granaas Hansen Norjasta.
Ryhmä kehät alkoivat paikallista aikaa puoli neljältä. Alku kehässä meni loistavasti. Pepsi pinkoi kehässä lujaa ja minä perässä minkä jaloistani pääsin. Seistessä sitten alkoi nokka kääntyillä = jossain selvästi kiimainen narttu. Tässä vaiheessa tuomari valitsi viisi jatkoon menijää ja me Pepsin kanssa joukon jatkeena. Kierros ympäri ja seisomaan ja siitä se alkoi: viides, neljäs, kolmas ja kaksi enää jäljellä: sammari ja basenji. Tuomari pyysi vielä kerran meitä kahta ympäri ja kuinka ollakkaan basenji omistajineen ajoi kiinni perseeseen. Pepsi joka normisti ei siitä välitä, alkoi kääntyille taakse??? Tyhmä rakki mietin mä :D Lopputulos: basenji ykkönen, sammari kakkonen. Hieno saavutus siis karvattomalta Pepsiltä.
BIS-kehää seuratessani silmiini osui tämä kiimainen narttu. Sehän oli se basenji!!! Ei ihme, että jätkä alkoi kääntyillä taakseen. Eihän se sitä saisi tehdä, mutta kotona Icy parhailla päivillään on saanut Pepsin pään sekaisin. Itse kannatan reilua peliä, enkä voi hyväksyä tuollaista käytöstä. Minä nyt vielä kestän tuon, mutta kun sama peli jatkui BIS-kehässä. Tuntui tosi ikävältä katsoa, kun selvästi kokemattoman oloinen nainen esitti labbisurosta jonka perässä tämä basenji juoksi. Hyvin nopeasti basenjin omistaja otti labbiksen kiinni ja päästi koiransa nuuskimaan sen takapuolta. Seurauksena siitä labbis kääntyili ihanan naisen puoleen ja lensi kartanolle. Voi vain kysyä missä on reilu peli ??? Jos minä joskus syyllistyn tuollaiseen niin tulkaa ja vetäkää turpaan ja kysymättä :D
20. kesäkuuta 2011
9. kesäkuuta 2011
Harjoitus tekee mestarin...
Kuten tapana on sanoa piti se paikkansa myös meidän kohdalla. Monta monta kertaa kävimme kenttää juoksemassa edestakaisin ja ympäri, seisottiin ja seisottiin ja tuottihan se harjoittelu tulosta.
Jossain vaiheessa alkoi näyttää siltä, ettei tuo Pikku-T olekaan niin toivoton tapaus kuin antoi ymmärtää. Ravi alkoi sujua ja seisominen nyt niin "ongelma" koskaan ole ollutkaan. Siis monien harjoitusten jälkeen lähdimme kokeilemaan onneamme Norjaan Hammerfestiin ja siellä tarkemmin Kvalsundiin, jossa pidettiin kaikkien rotujen näyttelyt 21 ja 22 toukokuuta.
Lauantai aamuna 21.5. starttasimme auton kuuden pintaan ja käänsimme nokan kohti Norjaa. Matkaseurana tälläkin kertaa äitee. Matkalla pysähdelttiin kuvaamaan tirppoja ja tulipa hirvikin meitä vastaan.
11 aikaan saavuimme Kvalsundiin, jossa etsimme heti kehämme. Samojedeita oli ilmoitettuna 1 pentu ja 4 aikuista. Tundra siis ainoana pentuja ja Pepsi ainoana uroksena. Valitettavasti Pepsille oli ilmestynyt erittäin ärtynyt HotSpot hännän tyveen ja näin ollen se ei jaksanut esiintyessään pitää häntäänsä ylhäällä. Tuloksena 1/1. Tundra puolestaan jaksoi esiintyä ja esiintyikin hyvin. Kyllä mamman silmät pyörähti kun seurasi Tundran menoa rotukehässä. Todella upeaa ja tuloksena Rotunsa Paras pentu. Tämä tiesi sitä, että matka jatkui iltapäivän finaaleihin.
Norjassa pennut arvostellaan finaaleissa kuten aikuiset. Ensin palkitaan roturyhmittäin ja voittajat jatkavat Best In Show-pennun valintaan.
Viitos ryhmässä oli pari tosi kivan näköistä pentua. Onneksemme tuomari Vigdis Nymark piti Tundrasta ja tuloksena oli Ryhmän Paras. Näin matka jatkui näyttelyn kauneimman pennun valintaan. Roturyhmät oli 10 ryhmää lukuunottamatta edustettuina. Tiukan kilpailun neljänneksi valittiin -, kolmas - , toinen - ja voiton vei Samojedinkoira !!! Voitte vain kuvitella kuinka mahtava fiilis oli kuulla tämä. Best In Show -pentu tuomarina toimi Per-Harald Nymark Norjasta.
Sunnuntaina samojedit tuomaroi edellisen päivän Best In Show -pentu tuomari Per-Harald Nymark. Pepsi ei kehään mennyt ollenkaan, sillä HotSpot oli äitynyt jo kipuilevaksi ja jouduin sitä lääkitsemään. Tällä kertaa kehään oli ilmoitettu 1 pentu ja 3 aikuista, joista vain pentu ja yksi aikuinen esitettiin. Tundra korkkasi pentuluokan ja saavutti rotunsa parhaan pennun tuloksen. Junioriluokan narttu kävi kehässä - tuloksena 1/1, joten rotunsa parasta sammareissa ei valittu.
Iltapäivän finaalit olikin jo sitten jännitysnäytelmä. Pentujen ryhmän otti edellisen päivän rotutuomarimme Vigdis Nymark, joka edelleen tykkäsi Tundrasta paljon ja laittoi sen voittamaan ryhmämme. Tässä vaiheessa jännitys mammalla nousi jo katostakin korkeemmalle. Noinko olisi mahdollista ottaa tupla BIS?
BIS-pentu tuomarina toimi Ruotsalainen Lena Stålhadske. Pikku-T jaksoi edelleen esiintyä mallikkaasti ja niimpä jäimme jännityksellä kuuntelemaan tulokset: neljäs - englanninbuldoggi, kolmas - labradorinnoutaja, toinen - kiinan harjakoira ja voittaja - samojedinkoira !!! Tässä vaiheessa akka meni täysin sanattomaksi :D
Seuraavat koitokset ovat sitten paljon kovemmat. Samojedinkoirayhdistys järjestää erikoisnäyttelyn Haukiputaalla kesäkuussa ja Pikku-T siskoineen on sinne ilmoitettu. Ilmoitettuja pentuja on tosi paljon, kaikkiaan 26 kappaletta. Pepsi on sinne kans ilmoitettu, mutta näillä näkymin se jää kelkasta pois :(

Tundra BIS-pentu ja tuomari Per-Harald Nymark
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)